Torstai 18.7
Helettä oli 38 astetta, tuntui yli 40:ltä. TV:stä tuli hellevaroituksia ja ohjeita miten selvitä näin kuumassa.
Ohjelmassa oli siis matka meren rannalle ja täällä se tarkoittaa ensisijaisesti etelä-Brooklynissä sijaitsevaa Coney Islandia Beach:ia. Lorimer Street:iltä ensin metrolla Union Squarelle ja N-metrolla noin tunnin verran etelään päin. Päättäri on ihan siellä rannassa.
Onneksi älyttiin ostaa aurinkovarjo, koska aurinko oli polttavaa. Hiekka oli vielä polttavampaa, melkein rakoilla jalat kun joutui veteen juoksemaan pyyhkeiltä paljain jaloin. Siihen yhden varjon alle sitten kaikki viisi leiriydyttiin, poikien serkku Anne oli meidän mukana.
Siinä sitten hikoiltiin. Pääasia oli tietty päästä mereen kastautumaan, uinut siellä ei oikeastaan kukaan, kaikki vaan seisoskeli sumpussa kainoloitaan myöten vedessä, Sakke tietysti ui pidemmällä kuin muut.
Ranta oli täynnä meitä auringonpalvojia, etupäässä lapsiperheitä ja etnisten vähemmistöjen edustajia. Meille suomalaisille se kuumuus oli muutaman tunnin jälkeen jo riittävä.
Uimarannan lisäksi Coney Island on kuuluisa huvipuistostaan. 1900-luvun alkupuoliskolla sen suosio oli huipussaan, nyt on vain nostalginen muisto menneen ajan lomaparatiisista. Laudoitettua rantabulevardia reinustaa vähän kulahtaneen näköinen huvipuisto laitteineen ja kojuineen.
Maailmankuulu puinen Cyclone-vuoristorata ja maailmanpyörä Wonder Wheel, ovat vielä puiston vetonauloja. Lopuksi pitä mainita kuuluisa Nathan's hot-dog-kioski, joka avattiin tänne jo 1916; kioski on edelleen täällä ja hänen nakkisämpylöitään myydään kaikkialla New Yorkissa. Oli muuten elämäni parhaat nakkisämpylät.



Ei kommentteja:
Lähetä kommentti